keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Lumimyrskyn keskellä

Yöllä alkanut myrsky ja aamulla vähitellen lisääntynyt lumisade, saa minut pysymään kotona. Tietysti käyn postilaatikolla ja kannan laatikollisen puita pirttiin. Toistaiseksi en lähde autolla mihinkään, eli illan maalauskurssi saa jäädä taas tällä kertaa väliin. Onneksi se on viimeinen kerta tälle syyskaudelle.
Kevät lukukausi alkaa vasta tammikuun puolessa välissä.

Huomena olisi Papupata päivä, saapa nähdä voinko lähteä sinnekään ajamaan. Jos sää on parantunut niin voin mennäkkin, mutta mihinkään pöpperö keliin en lähde ajelemaan. Sielläkin on Joulujuhla kerta.
Eilen oli keramiikka kurssin viimeinen päivä tällä syyslukukaudella. Jokainen oli tuonut jotain purtavaa ja juotiin Joulukahvi tekemisten lomassa. Tuntui ihan hassulta toivotella jo Hyvää Joulua.

Eilen päivällä kävi yksi minun ATK kurssikaverini täällä vierailulla. Oli tosi mukavaa jutella ja vaitaa kuulumisia näin privatisti, varsinkin kun kurssi ei jatku enää samalla kokoonpanolla kevätkaudella.
Nyt voimme sitten pitää yhteyttä yksityisesti. Kiitokset vaan käynnistä ja tervetuloa uudelleenkin.

Nyt voi sitten taas käpertyä sohvan nurkkaan kutomaan ja katsomaan TVtä. Pitää kuitenkin muistaa laittaa puita hellaan, ettei tule liian kylmä mökkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti