Aamulla herätessä oli -8 astetta, maisema on luminen ja tuuli vinkuu nurkissa, ei kovin vahvana mutta kuitenkin. Laitan tulet hellaan ja juon aamukahvit. Tänään en keitä puuroa vaan syön viiliä myslillä vahvistettuna. Kävin eilen täydentämässä kaapeja erilaisilla ruokatarpeilla, ettei tarvitse aina ajatella että pitäisi hankkia sitä ja sitä, eli lähteä kaupoille. Nyt voi rauhassa käpertyä sohvan nurkkaan neulomaan ja katsomaan TVtä, kun tuuli viheltää nurkissa ja pakkanen kiristää otettaan. Puita on liiterissä ja vaatetta orsilla. Kyllä täällä pärjään. Pihapolutkin pysyvät kulkemalla sen verran auki että pääsee auratulle tielle ja autolle.
Ostin yhden valorimpsun, jonka voi laittaa kylmän kuistin ikkunaan antamaan vähän valoa etuovelle. Nythän siellä näkee kuutamon valossa, mutta sen jälkeen on hyvä olla jotain lisävaloa, että näkee edes avaimenreijän.
Täytyy asentaa se valorimpsu lähipäivinä. Tulee sitten vähän jouluisempi tunnelmakin pihapiiriin.
Niin, Joulukin on kohta tulossa. Voisikin alkaa laittaa huushollia pikkuhiljaa joulukuosiin. Ensi viikonvaihteessahan on jo Ensimmäinen adventti. Huomenna on Pentti Hietasen Joulkonsertti Mäntsälän kirkossa. Sinne täytyy kyllä mennä.
Tänään olisi ollut reissu Tampereelle, Käsityömessulle, mutta peruin lähtöni. Täällä olisi ollutkin tosi kylmä vastaanotto jos ei kukaan olisi ollut lämmittämässä mökkiä. Talvella taitaa olla parasta pysyä kotona mahdollisimman paljon. Toivottavasti muut käyvät täälläpäin sitten sen edestä. Näkis vaan senkin ihmeen, tänne kun on niin kauhean pitkä matka joka paikasta. Onneksi olen hyvin itsekseni viihtyvää sorttia ja ne Lapin vuodet opettivat itsekseenoloa. Ainahan sitä naisihmisellä on kotona tekemistä, vaikka nyt ei oikein tuo leipominen onnistukkaan, kun hellat on niin outoja minulle. Jääpähän aikaa sitten muille harrastuksille enemmän, eikä liho niin paljoa kun ei syö liikaa. Tässä ajassa olen laihtunut jo kymmenen kiloa. Saas nähdä miltä keväällä näyttää, jos täällä siihen asti selviän. Ainahan täältä voi muuttaa pois jos liian vaikeaksi menee.
Tervehdys!
VastaaPoistaLumi on todella mukava juttu, jo sitä pimeää olikin yhden syksyn edestä.Kohtuullinen pakkanen piristää, ja joulukin tulla jollottaa...mitä lie kainalossa!!Jospa tulevalla viikolla saisin aikaiseksi kokeilla sitä matkan pituutta meiltä teille. Kun lähtö pitkistyy niin se mutkistuu ja seuraavaksi unohtuu...Päivä voisi olla vaikka tiistai, loppuviikko onkin buukattu täyteen. Nähkäillään!
Tervetuloa vaan. Tiistai päivällä on ihan hyvä ajankohta. Illalla on keramiikkakurssin viimeinen kerta syyskaudella, joten pitää hakea ne luomuksensa pois, jotka on valmiina.
VastaaPoistaMitenkäs teatterireissu meni?